Mikko Vaaraniemi Masino-Konaflexin toimitusjohtajaksi 1.1.2023

Masino-Konaflexin hydrauliikan myyntijohtajana toimiva Mikko Vaaraniemi, 39, on nimitetty Masino-Konaflex Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2023 alkaen, Masino-Konaflexin nykyisen toimitusjohtajan Mikko Pietarisen siirtyessä Masino-konsernin emoyhtiön Masino Group Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2023.

Mikko Vaaraniemi on koko työuransa ajan työskennellyt hydrauliikan ja voimansiirron parissa. Ennen Masino-Konaflexille tuloaan hän on työskennellyt muun muassa hydrauliikan myyntipäällikkönä sekä myynnin ja liiketoiminnan kehittämistehtävissä.

Uransa alkupuolella hän työskenteli kaksi vuotta Masinolla voimansiirron myyntitehtävissä, mutta halusi saada laajempaa kokemusta ja näkemystä alalta ja lähti siksi hakemaan uusia haasteita. Jo tuolloin kyti ajatus paluusta Masinolle sopivan hetken tullen.

”Vaaraniemen Mikko oli luonteva valinta toimitusjohtajaksi laajan kokemuksensa ja aiempien näyttöjen perusteella. Masino-Konaflex tavoittelee kasvua myös tulevaisuudessa pyrkien tarjoamaan erinomaisen asiakaskokemuksen ja kehittyvän tuote- ja palveluvalikoiman. Uskon, että Mikko on oikea henkilö viemään suunnitellun kasvustrategian käytäntöön”, Mikko Pietarinen toteaa.

”Odotan innolla aloitusta uudessa roolissa, sillä osaavan henkilöstön ja Masino-konsernin tuella liiketoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen onnistuu varmasti, vaikka liiketoimintaympäristön jatkuva muutos luo haasteita meidänkin toimintaamme”, Mikko Vaaraniemi toteaa.

Lisätietoja
Suvi Pietarinen
Hallituksen puheenjohtaja
Masino Group Oy

010 8345 509
suvi.pietarinen@masino.fi

 

Masino-Konaflex on erikoistunut voimansiirtoon, hydrauliikkaan ja suodatustekniikkaan. Tuotetarjontamme kattaa mekaanisen, pneumaattisen ja hydrodynaamisen voimansiirron sekä hydrauliikan ja suodatustekniikan komponentit. Meiltä saat myös hydrauliikkajärjestelmät sekä hydrauliikkapumppujen ja -moottorien huollot. Pitkä kokemuksemme ja laaja asiantuntemuksemme auttaa löytämään aina parhaan ratkaisun. Palvelemme valtakunnallisesti, päätoimipaikan ja varaston ollessa Vantaalla, hydrauliikan kokoonpanon ja huollon Turussa. Tänä vuonna olemme avanneet asiakkaillemme uutena tilauskanavana verkkokaupan.